Ennätyshelteet piinaavat Euroopan suosikkikohteita – vain viidesosa suomalaisista huolissaan luonnonkatastrofeista

Ennätyshelteet ja maastopalot piinaavat suomalaisten suosikkikohteita. Suomalaiset ovat kuitenkin enemmän huolissaan ryöstöistä kuin sään ääri-ilmiöistä lomakohteissa, selviää Pohjola Vakuutuksen kyselystä.

Alle viidesosa Pohjola Vakuutuksen teettämään kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoi olevansa huolissaan luonnonkatastrofeista lomamatkoillaan. Sen sijaan peräti 56 prosenttia on huolissaan matkakohteiden turvallisuudesta esimerkiksi ryöstöjen ja levottomuuksien kannalta ja 31 prosenttia terrorismin mahdollisuudesta.

– Lähtökohtaisesti suurin osa perinteisistä matkailukohteista on edelleen erittäin turvallisia. Suomalaisia huolestuttavat ymmärrettävästi paljon uutisissa näkyvyyttä saavat turvallisuusuhat, kuten terrorismi. Terrori-iskun uhka tyypillisissä lomakohteissa on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin jatkuvasti yleistyvät sään ääri-ilmiöt ja niiden seuraukset, Pohjola Vakuutuksen henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo sanoo.

Etelä-Euroopan ennätyshelteet ovat vaatineet kesän aikana ihmishenkiä ja johtaneet tuhoisiin maastopaloihin. Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt ja luonnonkatastrofit tulevat yleistymään entisestään. Esimerkiksi äärimmäistä kuumuutta, kuivuutta, myrskyjä, tulvia ja maanjäristyksiä koetaan jo nyt monissa suomalaisten suosimissa lomakohteissa.

– Ilmasto on muuttunut, ja matkailutottumustemme on muututtava vastaamaan sitä. Ennätyshelteiden kaltaiset sään ääri-ilmiöt ovat huolestuttava ilmiö, josta kärsivät erityisesti paikalliset. Matkailijoina tehtävämme on olla kartalla tilanteesta ja valita kohteemme parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan, Erkamo kommentoi.

Korvaako vakuutus, jos matkalla tapahtuu kriisi tai terrori-isku?

Erilaiset matkustamiseen liittyvät riskit huolestuttavat kyselyn mukaan naisia enemmän kuin miehiä. Erityisen iso ero on luonnonkatastrofeissa, jotka huolestuttavat vain 10 prosenttia miehistä ja 23 prosenttia naisista. Huolestunein ikäryhmä on 26–34-vuotiaat.

– Huolta voi lievittää tutustumalla kohdemaan turvallisuustilanteeseen etukäteen sekä noudattamalla Suomen ulkoministeriön ohjeistuksia ja yleistä varovaisuutta matkan aikana. Lisäksi on hyvä tarkistaa jo ennen matkaa, mitä oma matkavakuutus korvaa, Erkamo muistuttaa.

Jopa 95 prosenttia Pohjola Vakuutuksen asiakkaista valitsee vakuutukseensa kriisiturvan. Kriisiturva vakuuttaa luonnonkatastrofista, epidemiasta ja terroriteosta johtuvien matkan peruuntumisten sekä matkakohteesta evakuoitumisten varalta.  

Keskimääräinen matkavakuutuksesta maksettu evakuointikorvaus on ollut viime vuosina hieman alle 700 euroa. Kuluina korvataan vakuutetun kohtuulliset ylimääräiset matka- ja majoituskulut, jotka ovat välttämättömiä matkan jatkamiseksi alkuperäisen matkasuunnitelman mukaisesti tai aiheutuvat paluusta Suomeen. 

– Evakuointikulut korvataan ainoastaan, jos Suomen ulkoministeriö, suurlähetystö tai muu vastaava viranomainen suosittelee poistumista matkakohteesta. Korvauksen edellytyksenä on lisäksi, että vakuutettu noudattaa näiden viranomaisten antamia ohjeita, Erkamo muistuttaa. 

Vakuutus edellyttää matkustajalta myös omaa harkintaa.

– Jos esimerkiksi varaa matkan ja matkustaa katastrofialueelle tietoisesti kesken kriisitilanteen vaikkapa halpojen lentojen perässä, ottaa silloin tietoisen riskin ja on itse vastuussa ratkaisustaan.

OP Ryhmän huhtikuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yli 16-vuotiaita suomalaisia yhteensä 3 533. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 1,65 prosenttiyksikköä.

Vastaa