Norwegianilla oli 940 000 matkustajaa maaliskuussa

Norwegianin maaliskuun liikennetiedot osoittavat positiivisen kehityksen, jonka mukaan matkustajamäärä kasvoi ja käyttöaste oli yli 80 prosenttia. Yhtiö on viime aikoina avannut uudelleen useita tukikohtia ja suoria reittejä Euroopassa. Kapasiteetin kasvu jatkuu kesään saakka.

– Olemme erityisen iloisia, että käyttöaste on pysynyt yli 80 prosentissa huolimatta merkittävästä kapasiteetin lisäyksestä maaliskuussa. Varausmäärät ovat kasvaneet koko viime kauden ajan ja on ilo nähdä, että markkinoiden kasvutrendi jatkuu. Matkustaminen on vilkasta pääsiäisenä ja kapasiteettimme vastaa kasvanutta kysyntää. Asiakkaamme voivat valita nyt lähes 280 kesään mennessä uudelleen avattavasta tai uudesta reitistä Euroopassa, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Norwegianilla oli 940 149 matkustajaa maaliskuussa, kun maaliskuussa 2021 matkustajia oli 71 399. Käyttöaste oli 80,3 prosenttia. Kapasiteetti (ASK) oli 1 485 miljoonaa istuinkilometriä ja todellinen myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 1 193 miljoonaa istuinkilometriä. Maaliskuussa Norwegianin laivastossa oli keskimäärin 48 lentokonetta. Lennoista liikennöitiin 99,4 prosenttia. Täsmällisyys oli 90,1 prosenttia.

Norwegianin kesäaikataulussa on lähes 280 reittiä suosittuihin kohteisiin Euroopassa ja laivastossa tulee olemaan 70 lentokonetta. Yhtiö poisti aiemmin tällä viikolla kaikilta lennoilta vaatimuksen käyttää kasvomaskia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Norwegianilla oli 940 000 matkustajaa maaliskuussa”

Vastaa