Ulkomaille reissaava, muistatko vielä nämä tärkeät maksamiseen liittyvät asiat?

Pitkän koronasulun jälkeen suomalaiset reissaavat tänä kesänä jälleen sankoin joukoin ulkomaille. Muutama tärkeä maksukortteihin liittyvä asia on saattanut unohtua edellisen parin vuoden aikana. Matkustaminen on turvallisempaa ja vaivattomampaa, kun hoitaa maksamiseen ja kortteihin liittyvät asiat kuntoon ennen matkan alkua.  

Maksukorttien maa- ja turvarajoihin liittyvät asiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen ulkomaanmatkaa. Kortin maarajaus tarkoittaa sitä, että korttiin määritellään maa tai alue, jolla kortilla voi maksaa ja nostaa käteistä. Turvaraja puolestaan määrittelee sen, kuinka paljon kortilla on mahdollisuus tehdä ostoksia tai nostoja määriteltynä ajanjaksona. Nämä ominaisuudet suojelevat kortin käyttäjää väärinkäytöksiltä.

”On hyvä varmistaa, että luottokortin turvarajat ovat itselle sopivalla tasolla. Tavallista suuremmat kertaostokset ja -maksut on hyvä huomioida jo ennen matkaa. Maarajauksia ja muita kortin ominaisuuksia on helppo säätää itse aina tarpeen mukaan mobiilipankissa. Tämä kannattaa tehdä jo ennen lähtöä, mutta toki sama onnistuu myös matkan aikana”, kertoo Nordean korteista vastaava johtaja Tuomas Autero.

Mikäli matkan aikana ei ole tarkoitus tehdä verkko-ostoksia, kannattaa kortilta poistaa myös verkkomaksuvalmius matkan ajaksi. Jos pysyttelee tiivisti kotimaassa, kortin käyttö kannattaa rajata pelkästään Suomeen.

Kahden kortin taktiikka

Matkalle kannattaa ottaa mukaan kaksi korttia ja säilyttää niitä eri paikassa siltä varalta, että kortti katoaa tai varastetaan. Kätevää on myös ottaa käyttöön mobiilimaksaminen, jolloin ostokset voi maksaa turvallisesti myös puhelimella.

”Kortin katoamisen varalta on hyvä laittaa korttien sulkupalvelunnumero muistiin, jotta kortin saa suljettua. Numero palvelee ympäri vuorokauden. Kortti on helppo sulkea myös itse suoraan mobiilipankissa, joko väliaikaisesti tai kokonaan, jos ei ole vielä varma onko kortti vain hukassa vai varastettu”, Autero sanoo.

Joskus eteen saattaa tulla tilanne, jossa myyjälle kelpaa vain käteinen. Käteistä nostaessa kannattaa suosia tunnettujen pankkien yhteydessä sijaitsevia automaatteja ja pitää mielessä, että käteisen nostamisesta voidaan veloittaa provisio.

”Käteistä kannattaa varata mukaan ainakin sen verran, että voi maksaa esimerkiksi taksimatkan lentokentältä hotellille. Lennoilla tarjoilujen maksaminen hoituu kortilla eikä käteismaksuja yleensä oteta edes vastaan.”

Yksi kommentti artikkeliin ”Ulkomaille reissaava, muistatko vielä nämä tärkeät maksamiseen liittyvät asiat?”

Vastaa