Norwegianin matkustajamäärässä oli merkittävä kasvu huhtikuussa

Norwegianin huhtikuun liikennetietojen mukaan 1,4 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla huhtikuussa. Se on noin 50 prosenttia enemmän kuin kuukautta aiemmin.

– 1,4 miljoonaa matkustajaa valitsi huhtikuussa Norwegianin lennot. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin kaksi kuukautta sitten ja olen iloinen, että lentomatkailu kasvaa edelleen. Olemme lisänneet kapasiteettiamme merkittävästi lyhyen ajan sisällä ja parantaneet samalla tuottoamme, kertoo Norwegianin konsernijohtaja Geir Karlsen.

Huhtikuun alussa Norwegian aloitti kesän liikenneohjelman ja tuotanto oli huhtikuussa 50 prosenttia suurempi kuin maaliskuussa. Uusien reittien avauksesta huolimatta käyttöaste pysyi korkeana. Vaikka kapasiteettiin liittyvät asiat useilla lentoasemilla ovat vaikuttaneet hieman täsmällisyyteen, Norwegian lensi yli 99 prosenttia kaikista aikataulun mukaisista lennoista. Kesän varaustilanne on erittäin hyvä ja liikematkustajien kiinnostus matkustaa Norwegianilla on kasvanut.

Norwegian kuljetti 1 400 396 matkustajaa huhtikuussa, kun huhtikuussa 2021 matkustajia oli 50 431. Käyttöaste oli 78,7 prosenttia. Kapasiteetti (ASK) oli 2 242 miljoonaa istuinkilometriä ja todellinen myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 1 764 miljoonaa istuinkilometriä. Huhtikuussa Norwegianin laivastossa oli keskimäärin 60 lentokonetta ja yhtiö liikennöi 99,3 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista. Täsmällisyys oli 82,6 prosenttia.


Yksi kommentti artikkeliin ”Norwegianin matkustajamäärässä oli merkittävä kasvu huhtikuussa”

Vastaa