Matkatoimisto Detur keskeyttää toimintansa loppuvuodeksi – ohjeita matkustajille 23.9.2022

Detur on ilmoittanut keskeyttävänsä toimintonsa väliaikaisesti ja peruuttavansa loppuvuoden 2022 matkat. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) jatkaa Deturin ongelmien selvittämistä, sillä Detur ei ole antanut riittäviä ja luotettavia tietoja tilanteestaan. Asiakkaiden ei pidä maksaa hotellia toistamiseen, ellei se ole käytännön syistä välttämätöntä.

Deturin asiakkailta on Turkin lisäksi myös Rodoksella ja Kreetalla vaadittu hotellimaksuja jo kertaalleen maksetuista matkapaketeista. Suomesta lähteviä matkoja on peruutettu eikä uusia varauksia pääse tekemään.

Ohjeita Deturin asiakkaille

Matkailijoilla ei ole velvollisuutta maksaa jo maksettuja hotelleja. Turkissa matkailuministeriökin on vaatinut, ettei hotellimaksuja peritä toistamiseen. Vetoa siis siihen, että hotelli on kertaalleen maksettu ja vältä maksamista. Jos olet jo maksanut tai tilanteen pakottamana katsot, ettet voi välttyä maksulta, säilytä kuitti myöhempää korvausvaatimusta varten.

Tiedottamista paluukuljetuksista kannattaa seurata aktiivisesti. Toistaiseksi ei ole tullut tietoa, että paluukuljetukset eivät olisi toteutuneet.

Detur on tiedottanut, että se tulee perumaan kaikki loppuvuoden 2022 matkat ja tulee olemaan yhteydessä matkustajiin, joihin peruutukset vaikuttavat. Matkustajien ei tässä vaiheessa kannata itse perua matkojaan, vaan odottaa Deturin ilmoitusta. Matkanjärjestäjän on palautettava matkustajan maksusuoritukset ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun matkapakettisopimus on peruutettu.

KKV jatkaa ongelmien selvittämistä – Deturin vastaukset riittämättömiä

KKV pyysi Deturilta selvitystä välittömästi sen jälkeen, kun torstaina 22.9.2022 kävi ilmi, että hotellit vaativat jo maksettuja maksuja asiakkailta. Detur on kertonut, että kaikki hotellit olisi maksettu ja paluukuljetukset toteutetaan normaalisti. Julkisuudessa näkyneet kuvakaappaukset faksilla lähetetyistä maksukehotuksista eivät Deturin mukaan ole heidän lähettämiään.

Detur ei kuitenkaan ole vastannut heille esitettyihin kysymyksiin ja viranomaiselle toimitetut tiedot ovat tilanteen valossa niin riittämättömät, että KKV on vaatinut kattavampaa tilannepäivitystä. Lisäksi yhtiön asiakaspalvelu ja tiedottaminen ovat huomattavan puutteellisia.

Deturin toimintaa harjoitetaan Ruotsista, yhtiön vakuudet ovat Ruotsissa ja vakuuksia valvova viranomainen on Ruotsin Kammarkollegiet. Kerromme asiasta verkkosivuillamme lisää, kun uutta tietoa on saatavilla.

Yksi kommentti artikkeliin ”Matkatoimisto Detur keskeyttää toimintansa loppuvuodeksi – ohjeita matkustajille 23.9.2022”

Vastaa